Septiembre

¡Hola!

Syyskuu meni ja tuli hirveällä vauhdilla, ja hyvä kun ehdin hengähtää niin se oli jo ohi. Mut kyllä sen aikana paljon ehtikin tapahtua. Asioita olis oikeesti niin paljon, että voisin kirjottaa pelkästä syyskuusta kirjan, mutta yritän tiivistää nyt keskeisimmät.

Koulussa mikään ei juuri muuttunut elokuun jälkeen. Lukujärjestys täällä lukiossa on aina puoli vuotta sama, joten opin sen aika nopeasti ulkoa. Meidän koulussa on tosi hyvä ilmapiiri, eikä miun kokemuksen perusteella Meksikolaiset harrasta paljoa myöskään ns. "selän takana puhumista", johon itse oon valitettavasti joutunut törmäämään Suomalaisessa lukiossakin paljon. Tottakai jokaisella on oma porukkansa ja omat kaverinsa, mutta hyvänpäiväntuttuja ja ei-lemppari ihmisiäkin henkilöitä tervehditään mikäli he sattuvat tulemaan vastaan.

Syyskuussa pääsin todistamaan lukuvuoden ekaa koeviikkoakin, sillä kaksiviikkoinen koeviikko sattui syyskuun puoliväliin. Kokeet itsessään on kaikki monivalintaa, mutta vaihtoehtoja saattaa olla 3-5 ja ne saattaa olla tosi kinkkisiäkin. Kaikki kokeet tehdään tietokoneella, kuten suurin osa tehtävistäkin tunneilla. Kysymyksiä on yleensä 20-70. Arviointi menee 0-10. Kokeet itsessään tehdään vähän samanlaisella alustalla kun Suomen Abitti, joka pitää ladata omaan laitteeseensa. Ensimmäisellä koeviikolla parhaat arvosanat sain yllättäen lempiaineistani täällä eli ranskasta, yhteiskuntaopista ja sosiologiasta. Olipa muuten aika mielenkiintoista saada ensimmäistä kertaa kokeesta ikinä 2.50!

Syyskuun 14. päivä Meksikossa juhlitaan "El Grito" (huuto) - nimistä itsenäisyyspäivää edeltävää juhlaa jonka tarina on niin monimutkainen että miulle kerrottiin se varmaan kymmenen kertaa, mutta en muista tarkkaan edelleenkään, miten se meni (Googlesta löytyy paljon tietoa.) Päivä sen jälkeen, 15. Syyskuuta, juhlitaan Meksikon itsenäisyyspäivää. Jo päiviä ennen ympäri Meksikoa kadut koristellaan erilaisilla puna-valko-vihreillä kukkaistutuksilla, koristeilla, Meksikonlipuilla ja lippuviireillä. Ihmiset soittaa kuuluisia Meksikolaisia kansallismielisiä kappaleita, ja itsenäisyyspäivänä syödään maan "platos típicos". Ihmiset kokoontuu itsenäisyyspäivän iltana kaduille juhlimaan, ja isoimpien kaupunkien liikenne on koko päivän ihan jumissa. Kouluissa myös juhlitaan paljon ja pukeudutaan kansallispukuihin. Itsenäisyyspäivänä meidän koulussa ei tapahtunut mitään kovin erikoista. Koulun maskotit otti kuvia kaikkien halukkaiden kanssa, oppilaat ja opettajat laittoi tunneilla meksikolaista musiikkia, opettajat kyseli oppilaiden itsenäisyyspäivä-suunnitelmia ja oli koeviikon viimeiset kokeet. Illalla miun kaksi kaveria tuli meille leipomaan.

Viimeisen kuukauden aikana oon saanut tosi paljon uusia kavereita. Oon erityisesti tutustunut koulun samanhenkisiin ja taiteellisiin ihmisiin, ja oon löytänyt paljon ihmisiä samoilla mielenkiinnonkohteilla. Kun kävelen ympäri koulua, 5 minuutin sisällä vastaan kävelee yleensä vähintään n. 10 tuttua. Suurin osa koulusta myös tuntee miut hyvin, ja välillä tuntuu et ihmiset tuntee miut paljon paremmin kun tunnen heidät, sillä miulle täysin tuntemattomat ihmiset saattaa alkaa yhtäkkiä vaan juttelemaan käytävällä. Kaikki täällä on kuitenkin hirveän positiivisia ja mukavia, ja huonoinakin päivinä miun ystävät löytää oikeat sanat oikeilla hetkillä ja hymyiltä ei voi välttyä. Miusta on myös tullut tosi läheisiä seuraavan perheen siskoni Sidneyn kanssa. Miun vanhemmilla on välillä viikonloppumenoja ja työkiireitä Mexico Cityssä, jonka vuoksi meen viettämään viikonloppua seuraavaan perheeseeni, ja meillä on aina tosi hauskaa. Sidney sai ajokortin viimevuonna, ja ajellaan yhdessä (siis Sid ajaa ja mie istun vueressä ja soitan autoradiosta musiikkia liian kovalla) ympäri kaupunkia, käydään ihanassa Real del Monten vuoristokylässä (Pachucasta ajaa n. 45 min) tapaamassa Sidneyn isoäitiä ja käydään Sidneyn ratsastustreeneissä yhdessä. Aina kun nähdään, meillä on myös tosi syvällisiä keskusteluita aina ihmissuhteista elämän tarkoitukseen asti ja ja kaikkea siltä väliltä. Vietän aikaa toisen perheeni luona myös Sidneyn sisarusten kanssa, 13-vuotiaan Sophyan ja 9-vuotiaan Hectorin kanssa. Hector muistuttaa miuta paljon miun suomalaisesta pikkuveljestäni ja oon näyttänyt sille myös kuvia veljestäni. Hector on kuitenkin sitä mieltä, että tykkään viettää hänen kanssaan aikaa vaan sen takia, että miulla on ikävä veljeäni (no joo, osittain totta, mutta tykkään muutenkin lapsista.)

Syyskuun aikana meillä oli myös kaksi Rotarykokousta. Ensimmäinen oli ihan syyskuun alussa. Muutama viikko aiemmin miuta oltiin pyydetty tekemään esitelmä itsestäni, Suomesta, Suomalaisesta kulttuurista ja syistä miksi halusin tulla just Meksikoon. Väänsin sen esitelmän väsyneenä muutaman illan aikana ja siinä taisi olla suunnilleen 10 sivua. Viikko myöhemmin esittelin sen klubin kokouksessa, ja innostuin vähän puhumaan niinkun yleensä käy kun miut päästää puhumaan asiasta kun asiasta ja puoli tuntia höpöttelin kaikenlaista. Klubin jäsenet oli myös tosi kiinnostuneita, yksi olikin käynyt Suomessa ja Ruotsissa ja tiesi paljon suomalaisesta ruokakulttuurista ja monet oli kuullut esimerkiksi Marimekosta tai saunakulttuurista. Myöhemmin miun hostvanhemmat sanoi että mie oon kuin tehty lavalle. Se on totta, sillä oon rakastanut esiintymistä siitä lähtien kun opin kävelemään.

Toinen kokous oli enemmänkin fiesta kun kunnollinen kokous. Itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana kokoonnuttiin samaan paikkaan, pelattiin bingoa meksikolaisilla presidenteillä ja syötiin hyvin. Kaikki oli pukeutuneita valkoiseen, vihreään ja punaiseen, ja paikan päälle oli tuotu myös sombreroja.

Perhe on meksikolaisille tosi tärkeä, ja lapset arvostaa erityisesti vanhempiaan ja vanhempia ihmisiä paljon. Vanhempia ihmisiä ja auktoriteettiasemassa olevia ihmisiä teititellään kuten kaikissa espanjankielisissä maissa. Jossain tapauksissa isovanhemmat elää myös lapsiensa kanssa saman katon alla. Miun ensimmäisen hostperheen äidin puolen isovanhemmat asuu kaupungin keskustassa pienessä talossa, jonka näkee porttien takaa katukäytävältä. Isovanhemmilla on pieni etupiha jota hyödyntää lähinnä niiden koira, Comi. Mikäli ollaan koko perhe viikonloppuna kotona, käydään yleensä syömässä isovanhempien luona ja ruokapöytäkeskustelut saattaa venähtää tuntien pitusiksi. Ne muuten valmistaa tosi hyvää ruokaa!

Miun isän puolen isovanhemmat on eronneet, ja molemmat asuu omillaan. Isän äiti hakee miut koulusta muutaman kerran viikossa ja syödään lounasta neljästään vanhempieni kanssa. Oon käynyt myös kerran isän puolen isoäidin kotona, ja silloin tapasin myös isoäidin siskon, joka oli tosi kiinnostunut Suomesta ja kerroin sille paljon kotimaastani.

Syyskuussa pääsin vihdoin myös IB (inbound) tervetuliaisleirille ja tapaamaan muita vaihtareita! Eräänä torstai-iltana matkustettiin kotikaupungissani asuvan ranskalaisen vaihtarin Olivian kanssa lähikaupunki Tulancingoon, joka on kotikaupungistani Pachucasta n. Tunnin ajomatkan päässä. Siellä nukuin yön jonkun Rotaryperheen luona, ja tapasin kaksi vaihto-oppilasta, toinen Ranskasta ja toinen Taiwanista. Oli mukavaa puhua kokemuksesta ihmisten kanssa, jotka oli samassa tilanteessa kun mie ja vastikään vasta tullut maahan.

Seuraavana "aamuna" herättiin puoli neljä aamulla ja ennen viittä oltiin kaikki jo pakkautuneita perheen autoon matkalla kohti keskustaa, jossa tavattiin enemmän vaihtareita eri maista. Vaihtareita oli ainakin Brasiliasta, Ranskasta, Unkarista, Kanadasta, Taiwanista ja Italiasta. Ajettiin Mexico Cityyn, jossa kaikki myö n. 50 ihmistä pakkauduttiin kaikkine miljoonine laukkuinemme bussiin. Matka kohti Querétaroa alkoi. Bussissa en muista mitään muuta kun että tutustuin hyvin yhteen unkarilaiseen, tsekkiläiseen, pariin Saksalaiseen ja norjalaiseen vaihtariin ja nukuin ⅔ matkasta (sen lisäksi rakastuin suomalaisen Mariannan tyylisiin unkarilaisiin karkkeihin, mitä miun unkarilainen kaveri antoi miulle.) Viikonlopun aikana pelattiin varmaan sata erilaista pihapeliä läpi. Kaikki oli sellasia ryhmässä tehtäviä, ja meillä oli oikeesti tosi hauskaa. Tutustuin niin moniin uusiin ihmisiin eri maista, opin uusia asioita, pidin hauskaa ja puhuin eri kieliä. Miun lempiaktiviteetteihin kuului varmaan vesisota pesusienillä, iltapäiväuinti ulkouima-altaassa, seinäkiipeileminen ja zipline. Leiripaikan vieressä oli myös pieni lampi, jonne päästiin uimaan ja melomaan kajakeilla viimeisenä päivänä. Sunnuntaina palasin kotiin väsyneenä ja erittäin uupuneena mutta tosi onnellisena viikonlopun tapahtumien jälkeen.

Koulun kanssa käytiin myös pari viikkoa sitten CDMX (eli Mexico Cityssä) luokkaretkellä. Vierailtiin antropologianmuseossa, jossa on mayojen rakennelmia, mayakulttuurin historiaa ja jopa vanha mayakalenteri. Museossa oli paljon nähtävää, ja monia erilaisia huoneita eri asioihin liittyen. Siellä oli myös mayojen päähineitä, ruokailuvälineitä ja sotavälineitä esillä. Ulkona oli myös iso temppeli, jonka mayat olivat rakentaneet ja hyödyntäneet jollain tavalla kauan aikaa sitten.

Museon jälkeen suunnistettiin kohti isoa kauppakeskusta, jossa oli neljä kerrosta. Kävin kaverini kanssa syömässä sushia (tiedän, niin meksikolaista) ja sitten lähdettiin kiertämään kauppoja. Kaverini halus liittyä muutamien muiden kanssa kiertämään vaatekauppoja, mutta miuta kiinnosti enemmän kirjakauppa toisessa kerroksessa, jossa vietinkin vissiin muutaman tunnin ja ostin muutaman mielenkiintoisen kirjan. Käytiin myös teatterissa. Mie rakastan kaikkea kulttuuria ja teatteria ihan hirveästi, mutta tää oli eka kerta, kun käyn espanjankielisessä teatterissa. Näytelmä oli oikeesti tosi hyvä, se oli kauhutarina miehestä joka muutti asumaan hylättyyn taloon jota riivasi kummitus. Välillä näytelmässä valot sammutettiin yhtäkkiä, kun kummitus liikkui ja sitten yhtäkkiä jonnekin puolelle yleisöä välähti valot päälle ja kuulu hirveetä ulvontaa ja koko sali kilju. Näytelmässä riitti kyllä paljon toimintaa ja ns. "Jumpscareja" ja kotimatkalla oli jo pimeää ja kirjallisuudenopettaja vitsaili, että kummitus ilmestyy kohta varmaan bussiinkin.

Mie olin kanssa pitkään miettinyt, mitä voisin alkaa tekemään vapaa-ajallani, sillä suurimman osan ajasta viikolla kukaan ei pysty lähtemään ulos opiskelun ja läksyjen takia. Kyselin ympäriinsä hyviä urheiluseuravinkkejä, ja yksi luokkalaiseni ehdottikin miulle koulun lähellä sijaitsevaa areenaa, jossa järjestetään nuoriso-jalkapallotreenejä muutaman kerran viikossa. Lähetin joukkueelle sähköpostia, ja pääsin ekoihin treeneihin nopealla aikataululla. Ekat treenit meni vähän miten meni, sillä miun jalkapallotekniikka oli tosi ruosteessa. Pikkuhiljaa viikkojen kuluessa aloin kuitenkin handlaamaan pallon käsittelyn jo vähän paremmin. Jalkapalloa on mahtunut muutenkin viimeisten viikkojen sisään paljon, sillä kävin kotikadulta 200 metrin päässä olevalla jalkapallostadionilla katsomassa naisten futispelin. Miun jalkapallotietämys on ihan nolla enkä ees muista pelanneiden joukkueiden nimiä, mutta toinen joukkue oli jokin Meksikon naistenjoukkue ja toinen joukkue jostakin Karibiansaarten maasta. Peli päättyi 6-0 Meksikon naisten voittoon, ja aina kun Meksiko teki maalin, kaikki nousi seisomaan, joku hakkasi rumpuja ja puhalsi torveen ja osa ihmisistä huusi kovaa ja heilutti sellaisia muoviläpysköjä mitkä pitää kovaa ääntä.

Kaiken kaikkiaan miulla on mennyt tosi hyvin, on tapahtunut paljon kaikkea ja oon tavannut paljon uusia ihmisiä ja saanut paljon uusia ystäviä viimeisen kuukauden aikana. Tuntuu, että päivät ja viikot valuu vaan sormien välistä nopeasti ja joulukin lähestyy jo uhkaavasti. Toivon mukaan Suomeen kuuluu kaikkea hyvää! Oon kuullut, että siellä on ilmeisesti jo aika kylmä ja ensilumikin satoi jo?

¡Saludos desde México!

❤️ Vanessa

P.D.

Tää nettisivusto ei anna lisätä kommentteja julkaisuihin, mutta instassa miulle voi laittaa vapaata palautetta tai tulla vaan jutustelemaan

@vanessaniemiig