¡¡Hola!! ¿Qué tal?
Ylhäällä vasemmalla kuva lentokoneen ikkunan näkymästä jossain Saksan ylläpuolella. Vieressä ylhäällä rinnakkaisluokkalaisia kavereitani ja alhaalla kuva miusta Mexico Cityssä. . Ylhäällä oikealla Pachucan keskustaan menevä silta, mitä pitkin ajetaan päivittäin kouluun. Vasemmalla sivulla kuva kaveriporukasta, jonka kanssa vietän aikaa. Oikealla sivulla polaroidkameralla otettu kuva perheestäni. Alhaalla kaks kuvaa Pachucasta ja oikeella alhaalla kahvilan sisäänkäynti, jossa käytiin viimeviikolla.
Miun eka kuukausi alkaa olla pikkuhiljaa taputeltu. 5. syyskuuta tulee kuluneeksi neljä viikkoa siitä, kun laskeuduin Mexico Cityyn ja alotin tän seikkailun, joka on ollut melkosia yllätyksiä täynnä.
Miten miulla on mennyt? Yleisesti ottaen tosi hyvin! Tietysti on täällä ollut henkisesti vaikeampiakin päiviä mut kaikesta on selvitty. Ekat kaks viikkoa oli yhtä pitkää, jatkuvaa jetlagia ja totuttelua uuteen maahan ja kulttuuriin. Olin koko ajan hirveen väsynyt, etenkin kun alotin koulun kolmantena päivänä tänne tulon jälkeen. Sain koulusta kuitenkin hetkessä kavereita, ja aloin viettämään aikaa oman luokkani porukan (johon kuulun) lisäksi myös rinnakkaisluokkalaisten ja alempien luokka-asteiden oppilaiden kanssa. Oon löytänyt paljon ihmisiä, jolla on samanlaisia mielenkiinnonkohteita ja joka päivä miuta tulee käytävällä vastaan ihmisiä, jotka sanoo "moi Vanessa, mitä kuuluu?" ja yleensä miulla ei oo mitään hajua ketä he on mutta saadaan aina aikaan jonkinnäköinen keskustelu ja oon saanu tällä tavalla myös paljon kavereita!
Meksiko on ihana maa. Ja mie sanon sen nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kaikki on niin värikästä, kulttuuri, musiikki ja ruoka mukaanlukien, ihmiset on avoimia ja ystävällisiä ja tervehtii vaikka ei tuntisikaan. Kaikkialla annetaan haleja ja poskipusuja ja kohdellaan vieraita ihan kun omia perheenjäseniä. On miun mielestä myös helpompi tutustua uusiin ihmisiin, kun suurin osa ihmisistä on tosi avoimia ja eikä niillä oo mitään ennakkoluuloja ketään kohtaan lähtökohtaisesti.
Edellisessä kirjoituksessa kerroinkin vähän miun perheestä, mutta kerron nyt lisää! Myö asutaan kaupungissa nimeltä Pachuca, jossa asuu n. 300,000 ihmistä. Miun perheeseen kuuluu tällä hetkellä äiti Bernardette, isä Said ja koira nimeltään Ramona, jota yleensä kutsutaan Rameniks! Mie ja Ramen ollaan parhaat kaverit ja aina kun saavun kotiin koulusta tai muualta se juoksee miuta vastaan häntä heiluen ja antaa pusuja! Sit myös usein se seisoo miun tuolia vasten kun syön ja tykkää rapsuttamisesta. Miun isän ja äidin kanssa puhutaan päivittäin ruokapöydässä tai muuten vaan kaikista aiheista aina kotitöiden jakamisesta lempibändeihin ja sosiaalisiin teemoihin ja ideologioihin asti. Mie koen että myö pystytään keskustelemaan mistä vaan aiheista kotona, ja kerron niille melkeinpä ihan kaiken mitä koulussakin tapahtuu!
Kavereista kerkesinkin jo sanoa, mutta oon saanut kavereita myös koulun ulkopuolelta! Viimeviikolla kävin reggae-konsertissa yksin, koska kaikki miun kaverit luki kokeisiin, ja sain sieltä myös kaks uutta samanhenkistä kaveria. Meidän luokassa vasemmalla puolella istuva porukka on muodostunut miulle "omaks porukaks", johon kuuluu miun lisäksi kymmenen ihmistä. Lähimmät kaverit miun luokalta on varmaankin Mariana, Mel, Frida, Karol, Mauricio ja Danna. Sen lisäksi vietän myös aikaa rinnaisluokkalaisten Zaran, Lilian ja Valerian kaa sekä useampien kolmannelle semesterille menevien oppilaiden kanssa. Meidän koulussa on tosi hyvä ilmapiiri, ja meen joka aamu tosi mielelläni vaikka neljä kertaa viikossa alkava 7:30 koulupäivä ei nappaakaan aina ihan hirveästi just herättyäni. Miun vanhemmat vie miut kouluun autolla (matkaa n. 5km) ja koulumatkaan menee ei-ruuhka-aikana n. 10 min.
Suunnilleen kerran viikossa mennään aina isovanhemmille (miun äidin vanhemmat) syömään ja ne isovanhemmat tekee aina niin hyvää ruokaa! Äidin puolen isovanhemmat on käynyt myös kaks kertaa Suomessa, Lahdessa mäkihyppytorneilla ja Helsingissä. Yleensä keittiössä kokkaa myös miun äidin veljet, jotka on tosi mukavia ja hauskoja sekä ympäri keittiötä juoksee isovanhempien koira, Comi! Isovanhemmat asuu rivitalossa, jossa on pieni oma sisäpiha kadulta päin katsottuna. Leikin siellä aina Comin kanssa. Myös isän puolelta sukulaiset on tullu tutuksi, sillä oon jo pariin otteeseen tavannut isän siskon ja hänen poikaystävänsä jotka on tosi mukavia! Miun isoäiti isän puolelta on ihana, se on hakenut miut muutamaan otteeseen koulusta ja meillä on tosi samankaltainen musiikkimaku niin puhutaan aina mm. hyvistä laulajista ja bändeistä yhdessä.
Tän kuukauden aikana oon päässyt käymään myös kaks kertaa Mexico Cityssä! Mexico City on tosi kiva kaupunki ja siel on paljon värikkäitä taloja ja mukavia ihmisiä. Ruoka on kans tosi hyvää (niinkun täällä kaikkialla)! Ensimmäisen kerran pääsin käymään päivä sen jälkeen, kun olin saapunut Meksikoon, sillä mentiin ristiäisiin ja toisen kerran kaks viikkoa sitten, kun vietiin miun sisko Camila lentokentälle, sillä Camila lähti Saksaan omalle vaihtovuodelleen. Sitä ennen onneks kerettiin viettää viikko yhdessä, käydä lähi-kauppakeskuksessa ostamassa kuplateetä ja katottiin Heartstopper loppuun. Viimeviikolla kävin myös kahvilla ja läheisessä vuoristokylässä kahden seuraavan perheen lasten ja toisen perheen ranskalaisen vaihtarin kanssa. Ne on tosi mukavia!! Se vuoristokylä oli niin kaunis ja kierreltiin ympäri pientä keskustaa ja käytiin myös toisen perheen isovanhempien luona. Niiden isoäiti muistutti niin paljon miun toista mummia, että itkin ensimmäistä kertaa täällä ollessani ihan kunnolla. Juteltiin ja näytin jopa kuvan toisesta suomalaisesta mummistani ja syötiin päärynöitä. Silloin taisi olla eka kerta, kun oikeesti kelasin, että mie oon oikeesti täällä, miun suomalaiset sukulaiset on maailman toisella puolella ja mie en oo niitä ihan hetkeen näkemässä.
Miun hostperhe asuu rivitalossa jossa on kaks kerrosta aidoilla rajatun asuinalueen sisällä, jossa on tosi turvallista liikkua iltaisinkin, sillä sisään pääsee vaan näyttämällä koodia turvahenkilöille, mitkä seisoo asuinalueen porteilla vuorokauden ympäri. Miulla on oma huone, joka on varmaan kaks kertaa yhtä iso kun miun Suomen kodin huone. Meillä käy siivooja kaks/kolme kertaa viikossa ja miun tavarat vaihtaa aina paikkaa tasolta toiselle koulupäivän aikana. Laitan sängyn joka aamu, mutta siivooja on aina laittanut sen jokatapauksessa paremmin kun mie osaan. Se on muuten tosi mukava, jutellaan aina kun satun tulemaan koulusta sen verran aikaisin että keretään näkemään.
Kaks viikkoa sitten ostin itelleni kitaran, jotta pystyn komppaamaan biisejäni nytkin täällä ollessani ja iPadin lähinnä koulua varten, mutta tää on myös tosi kätevä muuta digitaalista piirtämistä tai kirjoittamista varten! Lähipäivinä lupasin myös pitää mini-konsertin perheelleni ja soittaa omia biisejäni.
Kaiken kaikkiaan eka kuukausi on mennyt kun siivillä. Oon kokenut paljon nousuja ja laskuja jos näin vois sanoo, tunteet on mennyt kyllä ihan ykkösestä kymppiin ja oon nähnyt niin upeita paikkoja ja tutustunut ihmisiin, josta haluun pitää loppuelämäni kiinni tiukasti. Espanjasta on tullu miulle kuin toinen äidinkieli, vaikka se sitä melkein olikin jo ennen tänne tulemista mutta nykyään miulla on vaikeuksia puhua suomea tarvittaessa. Myös suomenkielisten sanojen muistaminen on välillä vähän hankalaa. Enskuussa tulossa on huimia juttuja, enkä malta odottaa tulevia viikkoja!!
¡¡Gracias por leer el segundo parte de mi blog!!
Saludos desde Mexico,
Vanessa
P.S. Vapaata palautetta saa lähettää miun sähköpostiin, (löytyy kohdasta ”Sobre Mi” ) ja miuta voi seurata Instagramissa @vanessaniemiig
Vasemmalla puolella kuva vuoristokylässä asuvien isovanhempien etupihalta ja kylän keskustassa tanssivista ihmisistä. Alhaalla kuvassa mie, ranskalainen vaihtari ja toisen hostperheen sisko. Ylhäällä hostperheen koira Ramona ja oikeella isovanhempien koira Comi. Alhaalla kuva konsertista, jossa oli ihan täyttä.