Enero
¡Hola y feliz año!
Tammikuun alussa lämpötilat Pachucassa alkoi pikkuhiljaa lämmetä ja miulla tuli täyteen 5 kuukautta Meksikossa. Tammikuun alussa oli myös edessä perheen vaihto, sillä edellisen perheen tytär palasi takaisin omalta vaihtovuodeltaan Ranskasta ja makuuhuoneet loppui talosta kesken. Miun kolmanteen perheeseen kuuluu äiti ja koira nimeltä Loki. Uudella hostäidilläni on myös jo täysikäisiä omillaan asuvia lapsia, joista olen tähän mennessä tavannut vaan yhden. Lokista ja miusta on tullut myös läheisiä, sillä se nukkuu joka yö miun sängyssä.
Miun hostäiti järjestää työkseen fiestoja (juhlia) ja omistaa kaksi pientä juhlatilaa aivan meidän talon vieressä sekä ison juhlatilan keskustan lähellä, jossa järjestetään mm. Häitä, ristiäisiä, syntymäpäiviä, yritysjuhlia ja 15añeros (15 vuotta täyttäneiden tyttöjen syntymäpäiviä). Autan yleensä järjestelyissä esim. Kantamalla tuoleja, sytyttämällä kynttilöitä ja joskus pääsen myös keittiöön auttamaan keittiöhenkilökuntaa tarjoiluissa. Pääsen usein myös maistelemaan juhlaruokaa ja syön salaattia ja kakkua keittiössä juhlien aikana. Oon myös päässyt tutustumaan hyvin hostäitini henkilökuntaan, ja usein fiestoissa saatan puhua tunteja henkilökunnan ja keittiöhenkilökunnan jäsenien kanssa. Fiestoissa on myös aina bändejä ja laulajia soittamassa, ja oon myös päässyt muutaman kerran itse laulamaan lavalle.
Tammikuun puolivälissä eräs aamu hostäitini taloudenhoitaja herätti miut ja kertoi, että tulisin tapaamaan kaksi edellisen vuoden vaihtaria, jotka tulisivat pian hakemaan miuta kotoa. Puoliltapäivin miuta tultiinkin hakemaan. Tutustuin edellisen vuoden Brasiliassa vaihtovuottaan viettäneisiin ystävyksiin, toinen pohjois-Meksikosta ja toinen Tanskasta. Meksikolaisen vaihtarin vanhemmat heitti meidät keskustaan, ja käytiin kiertämässä keskustaa jalan ja lopulta noustiin turistibussiin, joka kiersi koko Pachucan keskustan eli ison kellotornin läheisen alueen ympäri. Kiertueen lopuksi bussi ajoi isolle tielle ja noustiin pikkutietä pitkin vuorille Real del Monten pikkukylän suuntaan. Maisemat oli mahtavat. Vuorilta näkyi koko Pachucan kaupunki. Matka vuorien huipulle kesti n. Puoli tuntia, ja tasangokohdalle tullessamme saimme nousta jaloittelemaan ja kävimme myös katsomassa Cristóbal Reyn isoa patsasta, joka on kopio Brasilian Río del Janeirossa olevasta patsaasta. Matkan aikana kerkesin tutustua hyvin tanskalaisen ja meksikolaisen kaksikkoon ja opetimme tanskalaiselle meksikolaisen ystäväni kanssa myös vähän espanjaa.
Seuraavana päivänä poikakaksikko pyysi miuta Huascaan, joka on pieni, värikäs kylä vuorilla Pachucasta n. Tunnin matkan päässä. Kävimme kahvilla ja tutustumassa Huascan keskustaan, ja sen jälkeen meidät ajettiin pienen vuoristolammen rannalle, missä vesi oli melkein kristallinkirkasta ja ympärillä levittyi metsää jokasuuntaan. Pääsimme koittamaan ziplineja, jotka oli pystytetty järven yli. Tuntui jännittävältä lentää lammen yläpuolella muutaman ohuen vaijerin varassa. Illalla pääsimme erään tuttavan luokse keskelle metsää pieneen vuoristohotelliin paistamaan vaahtokarkkeja ja syömään illallista takkatulen ääressä.
Tammikuun viimeisellä viikolla loppui myös joululoma ja alkoi uusi lukukausi, ja unirytmin kääntäminen tuntui ikävältä. Ensimmäisinä aamuina olin tosi väsynyt, sillä en saanut kunnolla unta totuttuani käymään nukkumaan aamuyön pikkutunneilla ja heräämään keskipäivällä. Tuntui kummalliselta mennä kouluun uudelleen ensimmäistä kertaa 2,5 kk joululoman jälkeen. Oli silti mukavaa mennä uudelleen kouluun, sillä pääsin taas näkemään kaikkia ystäviä ja kaikki vaikutti tosi iloisilta nähdessään miut uudestaan, vaikka toki joululoman aikanakin olinkin mennyt monesti kahville tai elokuviin samojen ystävien kanssa.
Ensimmäisen kouluviikon alussa uusi hostäitini paljasti, että loppuviikosta lähtisimme Acapulcoon, joka on kaunis kaupunki Tyynen valtameren rannalla Meksikon länsirannikolla. Olin innoissani, sillä pääsisin näkemään ensimmäistä kertaa elämässäni Tyynen valtameren ja koska rakastan meressä uimista. Perjantai-aamuna lähdimme neljän jälkeen aamuyöllä matkaan. Nukahdin alkumatkasta ja heräsin, kun hostäitini huusi "ya llegamos Vane!" (olemme perillä.) Acapulcossa oli marraskuussa riehunut Otis-niminen hirmumyrsky, jonka jäljiltä iso osa taloista oli tuhoutunut täysin, monista rakennuksista puuttui ovia ja ikkunoita, muutamista taloista oli enää perustukset jäljellä ja jopa suurin osa palmuista olivat tuhoutuneet. Rantahiekan seassa oli lisäksi paikoittain pieniä lasinsiruja ja talojen edustalla oli rikkinäisiä huonekaluja ja parvekkeen osia. Hostäitini asunto rannan viereisessä kerrostalossa oli onneksi melkein koskematon, ja ainut asia, mikä asunnossa oli vaurioitunut oli parvekkeella oleva pihatuoli. Samassa talossa oli silti useita asuntoja, joista puuttui ikkunat, ovet tai seiniä.
Heti ensimmäisenä päivänä menimme iltapäivästä päärannalle, Playa Diamantelle. Juoksin mereen niin nopeasti, että hostäitini ei ehtinyt sanoa mitään. Myöhemmin uimaan kanssani tuli myös äitini Chofer, joka oli ajanut meidät Acapulcoon. Meri lainehti kauniisti ja vaahtopäiset aallot tulivat rantaan asti.
Seuraavana päivänä heti aamulla menimme Choferin kanssa isoon uima-altaaseen, joka on kerrostalon sisäpihalla. Uimme muutaman tunnin altaassa, jonka jälkeen menimme toisen kerran rannalle. Uin taas monta tuntia meressä ja keräsin myös simpukoita, joita oli pitkin hiekkarantaa. Illalla menimme kaupungille jäätelölle. Suurin osa kaupoista ja liiketiloista olivat tuhoutuneet, mutta lentokentän läheisyydestä löytyi vielä yksi jäätelökioski.
Viimeisenä päivänä Chofer pysytteli tiiviisti sisällä, sillä äitini ja Chofer olivat palaneet edellisenä päivänä pahasti auringossa. Miulla oli ainoastaan palanut vähän vain osa alaselästä, joten äitini kanssa menimme taas uima-altaalle. Uimme, otimme aurinkoa ja illalla kävimme vielä illallisella Mexico Cityssä, jonka jälkeen palasimme takaisin Pachucaan. Acapulcossa on aina todella lämmintä ja edes yöllä lämpötila ei laske 25 asteen alapuolelle. Päivällä aurinko paistaa jatkuvasti ja lämpötila on yli kolmenkymmenen. Rakastuin heti ensimmäisenä päivänä Acapulcoon, sen ilmastoon ja rantoihin. Acapulco on varmasti paikka missä tulen käymään vielä monia kertoja elämässäni ja jonain päivänä haluaisin myös jopa asua siellä.
Tammikuussa pääsin myös Cuernavacaan, joka on hieman Pachucaa isompi kaupunki n. 3h Pachucasta. Eräs Pachucan Rotaryklubin jäsen kutsui miut tapaamaan perhettään ja tutustumaan kaupunkiin kaksi päivää Acapulcon reissun jälkeen. Ensimmäisenä iltana pääsin Interact- Rotaryn nuorisojärjestön kokoukseen, jossa oli myös suomalainen kaverini Veera, yksi neljästä Meksikossa olevasta suomalaisesta vaihtarista. Olin tavannut Veeran jo aiemmin, sillä oltiin lennetty yhdessä Meksikoon elokuussa ja juteltu siitä lähtien monta kertaa. Tuntui tosi kummalliselta puhua taas niin pitkästä aikaa Suomea! Oli hirveän vaikeaa muistaa osaa sanoista suomeksi ja muutenkin espanja tulee miulla jo sen verran luonnollisesti, että puhuin myös vahingossa muutaman kerran Veeralle espanjaa viikon aikana. Tutustuin myös Interactin nuoriin, johon kuului myös Lhia ja Cynthia, jonka perheen luona asuin viikon. Viikon aikana kävimme muutaman kerran ostoksilla kaupungilla, syömässä illallista ulkona, pääsin näkemään kuuluisan Cortésin palatsin ja eräs päivä kävimme myös luistelemassa pienessä jäähallissa. Suurin osa ihmistä seisoi aivan reunan vieressä pidellen kiinni reunasta, ja osa lapsista oli kerääntynyt ihan keskelle jääkaukaloa, jonka takia välillä tuotti haasteita olla törmäämättä ihmisiin, sillä kaikki luistelivat minne sattuu. Tuntui kummalliselta luistella Meksikossa. Sillä hetkellä olin kyllä tosi onnellinen että osaan luistella, sillä vietimme jäähallissa koko iltapäivän kiertäen rinkiä ympäri.
Tammikuun 29. päivä oli miulle iso päivä, sillä täytin 18. Syntymäpäivä-aamuna sain lähemmäs 10 puhelua Suomesta, kun perheenjäsenet, isovanhemmat, sukulaiset ja ystävät soitti onnitellakseen. Iltapäivällä miut vietiin erään Interactin nuoren talon sisäpihalle, johon tuli myös muut nuoret ja Veera. Syötiin pizzaa, pelattiin jalkapalloa ja syötiin kakkua. Illalla Lhian ja Cynthyan isovanhemmat kutsui miut kotiinsa, syötiin taas kakkua ja mie lauloin muutaman kirjoittamani kappaleen. Myöhemmin opetin myös isoäitiä soittamaan kitaraa ja isoäiti oli todella onnessaan, sillä hän oli aina halunnut oppia soittamaan kitaraa.
Enää muutama kuukausi niin miun pitäisi ilmeisesti pakata laukut ja tulla takaisin! Tai mistä sitä koskaan tietää, mitä jos jäänkin vaan tänne asumaan?
Hyvää kevättä sinne Suomeen!
Salu2,
Vane
